World Championship 2016

Wielercircuit - Sloten, Amsterdam

MM-kilpailukokemus on nyt takana ja sen verran happea ukossa taas, että jaksaa kirjoittaa. Autossa matkustaminen (tai siis ajaminen) jotenkin syö miestä, enemmän kuin itse kilpailut. Moottoritiekilometrejä kertyi kaikkiaan melkein 3000. Mutta hyvät fiilikset kisoista jäi, hieno kokemus!

Yleiskuva kisa-alueelta

Kisajärjestelyt tai -organisoinnit eivät kuitenkaan olleet ihan parasta A-luokkaa: Kuulutukset olivat näissä MM-kisoissa muutamaa englannin lausetta lukuunottamatta hollanniksi, joten pääsääntöisesti olin aika pihalla tapahtumien kulusta, ei ihan hirmu kiva juttu. No, kysymällä toki moni asia selviää, mutta kun itse istuu trikessa umpipotta päässä ja odottaa lähtölippua, niin kyselymahdollisuudet ovat aika rajalliset.

Joissakin asioissa mentiin suorastaan kaaosmaisesti: meille kilpailijoille oli tullut etukäteen listat, joissa kullekin oli annettu oma lähtöaika eri kilpailuissa. Paikan päällä näistä lähtöajoista ei välitetty tuon taivaallista - pahin ylläri oli, kun olin ennen 200 m kisaa vielä hotellilla nokosilla ja Terolta tuli (onneksi) tekstari, että pitäis kuule tulla ajamaan - reilusti yli tunti etuajassa. Eh!

Ajokalusto ajokunnossa

Tätä kirjoittaessani tuloslistat ovat edelleen “kadoksissa”, kisojen viralliset sivut ovat päivittyneet mainostamaan ensi vuoden tapahtumaa ja linkkejä tuloksiin ei vaan ole. Maailman foorumeilta voi bongata ligfiets.net-saitilla olevien tulosten linkit, mutta niissä on vain scratch-luokitus: kaikki laiteluokat ja ikäryhmät yhdessä ja samassa listassa, kivakiva. Kolmen tunnin ajosta on koomisesti kaksi eri scratch-listaa, joista toinen on totaalisen väärä ja se enemmän oikeakin näytti päivittyvän ainakin vielä eilen. Tämä siis MM-kisoissa. Voi hyvä tavaton.

Kalustoa

Lauantai - tunnin aika-ajo

Omalta osaltani lauantainen tunnin aika-ajo meni aika huonosti. Jostain syystä ajaminen ei tuntunut normaalilta ja ne vähätkin tehot, jotka normaalisti saan itsestäni ulos, olivat selvästi kadoksissa ja sykkeet liian korkealla. Rasitus ei vaan tuntunut kropassa normaalilta, en tiedä, enkä ymmärrä miksi. Olisiko niin, että kahden edeltävän päivän autossa istuminen oli laittanut kehon johonkin horrokseen. Tai sitten hyinen Atlantin kylmyys teki huonoja asioita kropalleni. Lopputuloksena oli joka tapauksessa vain 35.2 km/h keskinopeus. Treeneissänikin olen ajanut vauhdikkaammin ja silti paljon kevyemmältä tuntuvalla rasitustasolla - huono suoritus todella.

Tunnin ajossa ei muuten ollut minkäänlaista ajajien briiffausta - niinkuin ei missään muussakaan kisassa. Ilmeisesti oletus oli että “kaikkihan sen tietää miten tunnin aika-ajo täällä ajetaan”. Etukäteen säännöissä oli kerrottu, että peesaaminen on kielletty, mutta itse olisin kaivannut ohjetta ainakin ohittamisesta (ajavatko hitaammat ulkokaarteessa vai sisäkaarteessa - tästähän on eri käytäntöjä eri radoilla) ja kuinka ajan loppuminen indikoidaan ja kuinka radalta poistutaan, kun suoritus on ohitse. Ihan perusjuttuja, jotka hoidetaan ainakin moottoriurheilupuolella aina kuntoon, kun radalla ajetaan.

No, oma lähtöni tapahtui 20 minuuttia ennen annettua aikaa ja kun lopulta se tunnin kesto alkoi oman mittarini mukaan lähestyä, muistin alkaa ihmettelemään lopetusta: mistäköhän mä tiedän, että homma on nyt hyväksytysti kasassa ?!… jooooo en mistään. Ajoin oman ajanottoni mukaan tunnin täyteen ja varmuudeksi yhden ylimääräisen kierroksen jonka jälkeen pysähdyin ajanottokopin kohdalla ja poistuin radalta nurmikon kautta. Ilmeisesti homma meni ihan oikein, ei tullut hylkyä.

Onnellinen kilpailija

Lauantai - 200 m nopein kierros

Tämä oli se surkuhupaisin episodi, johon hälytys tuli, kun olin vielä hotellilla nokosilla. Ajoin siis pikaisesti kisa-alueelle, jossa Tero oli jo ystävällisesti odottamassa. Ajovehkeet päälle ja Teron avustuksella trike kannettiin sisälle velodromille, jossa “henkilökunta” odotteli ja kiirehti ajamaan. Mahtoiko olla bisselle kiire tai jotain… no ei, ilmeisesti vain pelko karsi osallistujia ja lopulta ajajia oli paljon vähemmän kuin ilmoittautuneita, niinpä koko homma sujui paljon nopeammin. En ehtinyt nähdä edes yhtään mallisuoritusta ennen kuin itse pyyhälsin ränniin, mutta sain sentään ohjeeksi, että nopein kierros on oltava “mustan viivan yläpuolella”.

200 metriä lyhyt velodromi oli aika hurja kokemus ensikertalaiselle. Menetin suuntatajuni varmaan jo ensimmäisen kierroksen aikana. Kun radan kallistus on yli 45 astetta ja vauhtia yli 40 kmh (yksi kierros kestää noin 15 sekuntia), niin käytännössä itsestäni tuntui/näytti, että ajan päin seinää viiden sekunnin välein. Tai toinen mieleeni pyrkinyt ajatus oli lapsena sirkuksessa näkemäni legenda: surmanajaja Onni Suuronen! Ei puhettakaan, että olisin pystynyt - siis uskaltanut - runtata maksimitehoja edes yhtä koko kierrosta. Tätä on varmasti vaikea käsittää, mutta moni muukin kokematon sanoi aivan samaa. Itselläni tilannetta vielä varmasti pahensi vajavainen tasapainon hallintani, joka perustuu pitkälti vain näköhavaintoihin.

En saanut ajettua edes sitä täyttä sallittua viittä kierrosta, kun poistuin radalta, lievän pahanolon tunteen vallassa. Kädet tärisi aika pitkään tuon jäkeen. Lopputuloksena ärsyttävän pieni kierroskeskari 44.4 kmh ja sijoitus sama eli 44/57 - osallistujia oli tosiaan aika vähän. Tässä olisi hurjasti parannettavaa - kun katsoo tehokäppyrää suorituksesta, niin tehot on ollut päällä vain noin puolella kierroksella, mutkissa en tosiaan uskaltanut polkea. Parhaan kierroksen maksimitehokin jäi alle 600 watin.

Velodromilla

Mutta eipä hätää: näyttää siltä että pääsen ihan treenaamaan tätä surmanajoa parin viikon kuluttua Hyeresin velodromille Marseillen lähellä! Toivottavasti homma tosiaan järjestyy - ainakin tilaisuuden puuhaajalla on kokemusta: Vuonna 2014 Sveitsissä tunnin ajon maailmanennätyksen 75-vuotisissa ajanut Daniel Watelet (37.066 kmh!) tulee valmentajakseni!

Sunnuntai - 3 h kilpailu

Sunnuntai oli paras päivä! Jalat toimivat normaalituntemuksilla ja ajo tuntui hyvältä.

Lauantain kokemusten valossa ajoin ehkä turhankin varovasti, mutta ennenkaikkea halusin varmistaa, että pääsen maaliin ilman totaalista bonkkaamista. Matkan aikana join vajaa pari litraa Overstimsin urheilujuomaa ja vedin pari litkugeeliä, en pysähtynyt kertaakaan. Parhaina hetkinäni hulluus meinasi radalla päästä vähän päälle ja innostuin kokeilemaan velomobiilin ja puolikatetun low-racerin peesaamista - kestin ehkä vajaan puoli kierrosta ennenkuin totesin, että nyt kannattaa lopettaa, jos maaliin meinaan päästä edes suht hyvävoimaisena. Näiden laitteiden antama peesihyöty on kovin vaatimaton!

Kahden tunnin ajon jälkeen ohitettavia alkoi riittämään selvästi tiheämmin - vauhdit alkoivat monella jo tippumaan! Tämä nosti mielialaa, koska omat tuntemukset olivat edelleen hyvät ja vauhtikin lähes samaa kuin matkan alussa. Tässä vaiheessa ajoin jo koko ajan yksin, lähellekään samaa vauhtia ajavia ei tuntunut radalla olevan, oli vain nopeampia ja oli hitaampia.

Maaliin päästyäni tuntemukset olivat suunnilleen samat kuin pitkien treenilenkkien jälkeen, menin siis autolle, join varmaan lähes litran vettä, söin banaanin, nappasin vesikanisterin kantoon ja menin sovitusti radan varrelle viemään Teron huoltotauolle evästä: kuuden tunnin kisa oli alkanut samaan aikaan ja oli siis nyt noin puolivälissä.

Tero sijoittui lopulta 6 h kisassa mahtavasti toiseksi - ilman rengasrikkoa Teron MM-voitto olisi ollut tosiasia.

Itse sijoituin tässä 3 h kisassa kolmanneksi trike-luokassa ja ensimmäiseksi trike masters-ikäryhmässä (käsittääkseni - luokitellut tulokset eivät ole tiedossani??). Virallinen keskarini oli tässä kolmen tunnin kisassa 35.4 km/h, eli vähän nopeampi kuin lauantain tunnin ajossa - tosin tuokin aika tuntuu päivittyvän listoilla edelleen päivittäin.